Lookila
Lookilan tila on hyvin vanha saaristolaistila, se on kuin oma saarekkeensa rauhassa, pienimuotoiset pellot kallioisten metsien keskellä ja merenlahti pilkottaa puiden välistä. Lookilassa on ollut asutusta jo 1300-luvulla, nykyinen rakennuskanta on 1700-luvulta ja 1800-luvun alkupuoliskolta. Pihaan johtaa satoja vuosia vanha tammikuja, suuria tammia on myös entisen nuottatien varressa. Vuodesta 1981 alkaen Lookila on ollut suojelukohde, se on myös merkitty VAT-alueeksi
(Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö).
Tila on vuosisatoja elänyt kalastuksella ja viljelyllä, kotieläimet ovat muokanneet maisemaa voimakkaasti laiduntamalla metsien reunoilla ja rantaniityillä. 1980-luvun alusta alkaen Lookilan rakennuskantaa on korjattu, pellot on otettu uudestaan viljelyyn, heti alusta alkaen luomumenetelmin.
Nykyisin tilalla viljellään viljoja, nurmea, välillä viljelykierron mukaan vihanneksia ja perunaa. Siellä on myös satoja herukkapensaita, pikkuisen tyrniä ja vanha luumutarha. Tämä koulu jos jokin opettaa, että yksittäinen ihminen on kovin pieni pala tilan elämässä. Näin vanha tila on myös jotenkin armollinen, siinä se nököttää, ei aina täydellisen hienona, mutta sitkeästi hoitaa hommansa!